keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Förenkla ditt liv

 photo muumi1_zpsa6c9de43.jpg
Vihdoin se löytyi - täydellinen kalenteri nimittäin! Kalenterin metsästys on joka kesäinen puuha, joka tänä vuonna osoittautui erittäin rasittavaksi. Mulla on muutama kriteeri, jonka kalenteriltani vaadin. Ensinnäkin pystyrivit. Eli päivät tuolla lailla vierekkäin, ei allekkain, eikä missään nimessä yksi päivä per sivu. Haluan nähdä koko viikon meiningit kerralla ja mieluiten jotenkin aikajärjestyksessä, jolloin hahmotan ja muistankin ne paljon paremmin. 

Tämä liittyy varmaan siihen, että olen niin sanotusti visuaalinen oppija :D Esimerkiksi kielten sanakokeissa en ikinä oikeasti oppinut niitä sanoja kunnolla, vaan pänttäsin sivua hetken aikaa juuri ennen koetta ja pystyin muistamaan mikä sana oli milläkin kohtaa sivua. Ennemminkin siis näin sivun päässäni, kuin että olisin muistanut tietyn sanan käännöksen. Harmi ettei tuollainen "valokuvamuisti" ihan riitä kun pitäisi lukea tuhat sivua tenttikirjoja... Nyt eksyin kyllä ihan sivuraiteille, takaisin kalenterikriteereihin.

Toisena vaatimuksena on kuminauha tai muu kiinnitysmekanismi. Yliopistolta saa kyllä kalenterin joka syksy, mutta vihaan sitä kuinka se ei pysy kasassa, varsinkaan laukun pohjalla. Kumpparikalenterin väliin voi lisäksi tunkea kaiken maailman lappusia ilman, että ne häviävät saman tie. Näiden kahden tärkeimmän kriteerin lisäksi kalenteri ei myöskään saa olla kamalan pieni, mutta sen pitää kuitenkin mahtua helposti laukkuun kuin laukkuun. Enkä myöskään halua mitään kamalan rumaa kalenteria, en varsinkaan sitä possunpunaista perhoskuvioitua versiota, joka muuten olisi lähes täyttänyt vaatimukseni.
  photo muumi2_zps1fd9d46b.jpg

Eilen vihdoin tärppäsi! Granitista (ihana kauppa, sain niin paljon uusia idiksiä kotiin!) löytyi simppeli kalenteri, joka täytti kaikki vaatimukset. Se tosin on ruotsinkielinen, mutta luulen selviäväni tulevasta vuodesta ilman suomalaisia nimipäiviä. Kalenterissa on läpinäkyvät muovikannet ja yleisilme on erittäin yksinkertainen, ei mitään krumeluureja. Vaikka supersimppeli ilme sinäänsä miellyttääkin, halusin kuitenkin vähän personoida kalenteriani ja päätin tehdä sille uuden kannen. Ja koska tiedän kyllästyväni kanteen joka tapauksessa vuoden aikana, päädyin askartelemaan ensimmäiselle sivulle kontaktimuovista taskun, jonne voi aina vaihtaa uuden kuvan.

 photo muumi3_zpsc81ef91d.jpg 
Tarvitaan: kontaktimuovia, viivotin, kynä ja kuvasta puuttuvat sakset.

 photo muumi4_zpsb74a03ff.jpg 
Ensin mittailin sivun koon ja leikkelin kaksi sopivan kokoista palaa kontaktimuovista. Toinen on täsmälleen sivun kokoinen ja se muodostaa taskun taustan. Päällisosaan lisäsin "saumavaraa" parisen senttiä kolmelle ulkosivulle ja noin puoli senttiä auki jäävälle sivulle.
  photo muumi5_zps5b8bb7c6.jpg 
Seuraavaksi liimasin pienemmän palan isomman palan kääntöpuolelle niin, että "saumavarat" jäivät oikean kokoisiksi, ja taitoin lyhimmäin sivun kiinni. Sitten vain asetin kontaktoidun palasen ensimmäisen sivun päälle ja taitoin isommat saumavarat sivun taakse perinteiseen koulukirjakontaktointityyliin.

 photo muumi6_zps9295c235.jpg 
Syntyneeseen taskuun sujautin näin alkuun laatikon pohjalta löytyneen muumikortin, mutta itseni tuntien sinne varmaan lähiaikoina ilmestyy yllin kyllin pinkkiä ja glitteriä :D

 photo muumi7_zpsdd65fbe3.jpg 
Valmista tuli! Nyt pääsen vihdoin täyttämään kalenteria (pakko päästä tarraostoksille) ja yksinkertaistamaan elämääni kuten uusi kalenterini neuvoo tekemään. Förenkla ditt liv - få tid att leva!
 

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kesäretki Sääksjärvelle

 photo saumlaumlksi4_zpsb414fa8d.jpg Eilen mulla ja Röllöllä oli kerrankin samaan aikaan vapaapäivä, joten päätettiin tehdä kesäretki. Aamusalin kautta ajeltiin puolisen tuntia Sääksjärven uimarannalle viettämään kunnon biitsipäivää. Tässä vedetään palkkaria naamaan perille päästyä.
  photo saumlaumlksi5_zps4ac40811.jpg Sääksjärvellä meitä odotteli ihana rantaviiva, joskin melkoisen täynnä porukkaa. Ollaan käyty tuolla joskus vuosia sitten perheen kanssa ja muistelinkin, että siellä on uskomattoman kirkas vesi ja ihana hiekkapohja, kelpasi pulikoida. 
 photo saumlaumlksi1_zpsc527e831.jpg Eväät oli tietysti mukana, melonia ja rypäleitä on mukava napostella arskaa ottaessa. photo saumlaumlksi2_zps81d1dac1.jpg Monkin hellehattu päähän, ettei tule auringonpistosta!
 photo saumlaumlksi3_zpse9ca0d1d.jpg Pikkuveli tilasi mulle protskujauheiden kylkiäisenä upouuden sheikkerin (vanha olikin joku veljeltä peritty kulahtanut yksilö), tietysti pinkin. Tykkään erityisesti noista hifistelylokeroista, joihin voi säilöä evästä päivän varalle. Tällä kertaa pari kaurakeksiä ja kourallinen pähkinöitä. 

Harmi vaan, että unohdin täysin olevani allerginen hasselpähkinöille. Tai siis en yhtään tajunnut pisteleväni niitä poskeeni ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Ensin alkoi kamala kirvely ja heti perään koko suu rupesi turpoamaan kurkkua myöten, jes. Hiukan kelju olo, mutta onneksi sekin lopulta helpotti ja turvotus laski. Ei enää hasselpähkinöitä mulle, kiitos!
 photo saumlaumlksi6_zpsc63fb7bd.jpg Röllön asennelippis ei toivottavasti edusta neidin virallista kantaa lomailusta. 

 photo saumlaumlksi7_zpsfe2b28b9.jpgViitisen tuntia viihdyttiin rannalla grillaamassa ennen kuin päätettiin luovuttaa ja suunnata kotia kohti. Siinä vaiheessa ranstu oli jo hieman autioituneemman näköinen kuin tullessa ja parkkipaikkakaan ei ollut enää täynnä väärinpysäköityjä autoja. Loistava biitsipäivä, nyt jaksaa taas aloittaa työviikon...eh?

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Maksista midiin

 photo midi1_zpsd93acd20.jpg T-paita Sparkle & Fade/Urban Outfitters | Hame H&M | Laukku My Bag | Kengät H&M

Viime kesänä innostuin ostamaan maksihameen. Nürnbergin H&M:ltä löytyi täydellinen yksilö, vähän läpinäkyvä huitula peittävämmällä alushamosella ja kivoilla timangeilla vyötäröllä. Tykkäsin kovasti. Tänä keväänä tein sitten empiirisen tutkimuksen pyöräilyn ja hameen yhteensopivuudesta, jonka tuloksena oli repaleinen hame. Helma jumittui pinnojen väliin niin pahasti, että se oli pakko repiä irti ja ihan riekaleiksihan se meni. Tutkimuksen jälkeen hame lensi kaapin perälle potemaan suruaikaa kunnes tajusin, että voisihan siitä leikata lyhyemmän version. Tuumasta toimeen, perjantaina podin karmivaa vaatekriisiä ennen Magdan kesäkestejä ja lopulta leikkelin vanhasta maksista uuden midiversion. En kyllä ymmärrä miten se yhtäkkiä kuvissa näyttää ihan polvipituiselta - voiko tuo optinen harha johtua korkeista koroista, täh? Tai sitten mun sääret on vihdoin ottaneet kasvupyrähdyksen! Joka tapauksessa, hameesta sai vielä varsin käyttökelpoisen ja äitikin kysyi, että mistäs tämä tällainen uusi hame on ostettu.  photo midi2_zps3ae6e5e8.jpg Tarkoitus oli esitellä neonvihreitä rajauksia silmissä, mutta toteutus hieman kusee. Joku toinen kerta sitten. Värikkäät rajaukset on mun tämän hetkinen pakkomielle, joten eiköhän niitä nähdä jatkossakin.
 photo midi4_zpsa0cb8573.jpg Tässä asussa lähdin lauantaina treffailemaan Sansbaa keskustaan sushilounaan merkeissä ja päätin kerrankin laittaa korot jalkaan. Hennesin kiilat ovat olleet varsinaiset luottokengät, vaikka nykyään kuljenkin enimmäkseen tennareissa. Tällä kertaa korot päättivät kuitenkin temppuilla ja jostain syystä vasen kantapää nousi koko ajan ulos kengästä ja jouduin pysähtymään viiden metrin välein vetämään kengän takaisin jalkaan. Himppasen hitaasti edettiin kohti sushibaria.

Onneksi oli mukana vaihtokengät ja ravintolasta lähdettäessä vaihdoinkin jalkaan Cocorosen taittobaltsut. Ostin äiti osti ne mulle Tallinnan reissulla ja ovat erikätevät! Mahtuvat mainiosti pieneenkin laukkuun ja mukana tuli tuollainen säilytyspussukka. Miksei mulla ollut tällaisia muutama vuosi sitten, kun kuljin melkein aina koroissa? Eilen nämä olivat kyllä sellainen pelastus, en olisi ikinä selvinnyt shoppailemaan ja takaisin autolle korkojen kanssa.
 photo midi5_zps752c8fa6.jpg

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Ihana Kahvila ja kameraärsytys

Argh, nyt kyllä tekis mieli vetää kunnon itkupotkuraivarit! Lähdettiin eilen Magdan kanssa Kalasatamaan kahvittelemaan ja ajattelin että jes, siellä on kiva kuvailla, joten pakkaanpa kameran messiin. No, ostettiin kahvit ja yritin sitten ottaa ensimmäistä fotoa kun tajusin, että jotain on vialla - ei meinaan suostunut millään tarkentamaan. Siinä sitten ihmettelin aikani ennen kuin huomasin, että putkihan on ihan solmussa. Per&*#e!! Se siitä kuvailusta sitten... En vaan tajua missä kamera on ottanut niin paljon osumaa, että on mennyt tohon kuntoon.
 photo kalasatama7_zps78e77ef3.jpg Myrtsi-Miffa ja rikkinäinen kamera 
 photo kalasatama1_zps44025511.jpg  photo kalasatama2_zpsad6b1f56.jpg Oltiin sen verran myöhään liikkeellä, että pelättiin jo jäävämme ilman kahvia. Onneksi merikonttiin rakennettu Ihana Kahvila ei ollut turhan tarkka aukioloaikojensa suhteen vaan oli auki vielä pitkään senkin jälkeen kun me saavuimme paikalle, vaikka kylttien mukaan paikka olisikin jo ollut kiinni. Ilta-auringossa oli ihana lojua säkkituoleissa ja päivitellä kuulumisia. Käykää ihmeessä tsekkaamassa Ihana Kahvila ja koko Kalasataman alue graffitiseinineen ja kaupunkipuutarhoineen, jos ette ole sitä vielä tehneet!
  photo kalasatama6_zps677b4392.jpg Mun uusi lemmikki, Ärjy-koira. Kyllä se tosta rauhottui kun vaan jatkoin paijailua.
 photo kalasatama5_zps23b1109f.jpg  photo kalasatama3_zpsbdfc8d4f.jpg

Ihana Kahvilassa oli sen verran kiva käydä pitkästä aikaa, että ihan hirveästi en jaksanut kameran takia mököttää. Vaikka ei nämä puhelimella otetut kuvat kyllä ihan laadullaan loista, mutta onneksi sentään pystyy jollain kuvia ottamaan. Ja kyllähän se kameran runko vielä toimii, mutta kun mulla on lisäki ainoastaan kittiputki, joka sekin hieman temppuilee tarkennuksen kanssa...

Yritän ajatella tämän nyt niin, että joku epämääräinen ylempi taho on sitä mieltä, että mun pitäisi vihdoin ostaa uusi kamera. Minijärkkärin perään olen tässä haikaillut jo pidemmän aikaa, mutten ole vielä raaskinut siihen rahojani pistää. Nyt on ehkä pakko - voi miten kurjaa :)

torstai 25. heinäkuuta 2013

Ulkotreenit Vetosalin tapaan

 photo vetotreeni2ndash700_zpsc266b448.jpg Eilen innostuin vihdoinkin lähtemään Laruun asti treenailemaan, ja oli kyllä loistava päätös! Sinne ajattelin suunnata tästä lähtien aina keskiviikkoisin. Tampereellahan mä treenaan Poltesalilla, missä keskitytään enimmäkseen crosstrainingiin ja kesän aikana mulla on ollut kamala ikävä kunnon ohjattuja treenejä. Voishan niitä samoja liikkeitä vääntää kotipihallakin, mutta kummasti se ryhmäpaine saa puristamaan ittestään enemmän irti.

Saaran ja Natan blogeista oon lukenut paljon Vetosalista, joka vaikuttaa hyvinkin samantyyliseltä kun Polte Tampereella. Nyt kesällä Veto järjestää ilmaisia ulkotreenejä ihan kaikille innokkaille Larun uimarannalla aina keskiviikkoisin, ja oon tässä muutaman viikon kypsytellyt ajatusta, josko vaivautuisin seikkailemaan sinne asti täältä pohjoisemmasta Helsingistä. Eilen sen sitten tein ja treenit oli ihan loistavat. Ohjaajilla oli mukana kahvakuulia ja kuminauhoja (kuminauhajuoksu EI oo mun laji!) ja muuten käytettiin sitten rannalta löytyviä kiviä painoina. Liikkeet oli kaikki sopivan yksinkertaisia, mutta tehokkaita. Tunnin lopussa olin kyllä ihan hiestä märkä.
 photo vetotreenindash700_zpsd8120c51.jpgTunnin lopussa jäätiin vielä vähän poseeraamaan yhteiskuviin - violetti on selkeesti kauden trendiväri treenikamoissa :D (kuva Saaran blogista)

Hehee, pakko myöntää, että etukäteen vähän jänskätti mennä yksin ekaa kertaa treenailemaan, mutta sieltähän löytyi juttuseuraa vaikka millä mitalla. Ensinnäkin törmäsin vanhaan kielimatkakaveriini ja olihan siellä noita ruudun takaa tuttuja bloggareitakin vaikka millä mitalla - Steffi, Saara ja Nata, kaikki huipputyyppejä! Hauskaa tavata livenä kaikkia treenimuikkeleita, joiden blogeista yritän säännöllisesti imeä motivaatiota omaankin touhuun. Saaraan olin kyllä törmännyt muutamaan otteeseen jo aijemmin keväällä, missäs muualla kuin Poltteella, joten uskalsin mennä juttelemaan :D Kiitos tytöt treeniseurasta, ens keskiviikkona uudestaan!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

DIY: Absolut-maljakko

Tänään olisi luvassa vähän tuunailua, varsin helppoa sellaista. Idea projektiin syntyi jo talvella Espanjassa, kun löydettiin tällaisia hauskan röpelöpintaisia vodkapulloja. Tykästyin pulloon niin paljon, että ostettiin yksi porukoille ja yksi mulle. Näin jo silmissäni suloiset kukkamaljakot, ja nii me ostettiin pari pulloa kotiintuomiseksi. Saattaahan näitä tietty saada Suomestakin, mutta itse en ole ainakaan nähnyt. Pari viikkoa sitten pikkuveli kavereineen vihdoin tyhjensi toisen pulloista, joten pystyin alottamaan tuunailun.
 photo abso1_zps96886cf0.jpg Ensimmäinen takaisku kävi kun huomasin, että etikettiä ei niin vain irroitetakaan. Päällimmäinen paperiosa lähti kyllä vaivatta, mutta alla oli vielä toinen, joka ei lähtenyt pois vaikka kuinka liotin kuumassa tiskivedessä. Mutta eipä se mitään, suunnitelma B käyttöön ja maalia etiketin päälle. Pienen visioinnin tuloksena päädyin liitutaulumaaliin ja löysinkin pienen purnukan heti Tallinnan reissulta.
 photo abso2_zpsd1b2ca62.jpg Tähän superhelppoon tuunaukseen ei paljoa tarvikkeita tarvittu: paperia, lautanen, sakset, teippiä ja tietysti maalipönikkä - niin ja pensseli, joka tässä kuvassa näyttää kadonneen pöydän alle.
 photo abso3_zps95a91d1f.jpg Ihan ensiksi teippailin etiketin reunat, jotta saatoin huoletta maalailla sen päältä. Loppujen lopuksi jouduin kyllä siistimään reunoja käsivaralla, joten tämän vaiheen olis voinut jättää hyvin väliinkin.  photo abso4_zpsf3e55c80.jpg Sitten vaan maalia pintaan, ensin waagerecht - vaakasuoraan - ja päälle senkrecht - pystysuoraan - ,kuten purkin kyljessä neuvottiin. 
 photo abso5_zps9776221f.jpg  photo abso6_zps4a69dd1b.jpg Valmista tuli! Äitsyli osti tänään taululiituja, joten pääsin koristelemaan maljakkoani. Nyt siinä tosin komeilee mielikuvituksettomasti Roses, kun en parempaakaan keksinyt. Mutta liitutaulusta kun on kyse, sen voi onneksi aina pyyhkiä pois ja vaihtaa johonkin kivempaan.


Nyt en malta odottaa, että pääsen maalaamaan sen toisenkin pullon tuolle kaveriksi. Täytyy varmaan järjestää jotkut kemut ja tehdä boolia heti kun pääsen taas Tampereelle :) Mitäs tykkäätte lopputuloksesta?

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kesäbileviikonloppu Tampereella

Oi kuinka tykkäänkään Tampereesta! Se tuli taas todettua, kun vietin viikonlopun pitkästä aikaa omassa kodissa, yhdessä kodittomien Suvin ja Essin kanssa. Ajeltiin Essin kanssa perjantaina töiden jälkeen ihan järkyttävässä kaatosateessa kohti Tamperetta ja oltiin kovin onnellisia kun vihdoin päästiin kotipihaan. Se ilma oli jotain ihan hirveää, välillä melkein paistoi arska ja välillä vettä tuli niin paljon, että just ja just erotti edellä ajavan takavalot. Päästiin kuitenkin ehjänä perille ja napattiin Suvi juna-asemalta kyytiin. Tytsällä oli synttärit, joten meillä korkattiin skumppa ja lahjottiin Suvia upealla taideteoksella, joka näkykin tuossa ensimmäisen kuvan taustalla. Kuten voitte huomata, ollaan Essin kanssa tosi taiteellisia, öhm... Meillä on suuret suunnitelmat pitää kuviskerhoa koulun alettua. Konseptiin kuuluu iltateetä, juoruja ja taidetta vaihtelevalla tekniikalla.  Lupaan esitellä kauniita taideteoksia sitten syksymmällä...
 photo tre1_zpsf513de96.jpg Kamalan kauaa meidän synttärietkot eivät kuitenkaan kestäneet, koska illan suuntana oli Boomin kesäbileet. Sinne kokoontui valtava määrä ympäri Suomea karanneita boomareita, joita kesän aikana olikin jo ehtinyt tulla ikävä. Huippu ilta, vaikka äänikin meinas lähteä siinä mekkalassa kun kaikki yrittää samaan aikaan päivittää kuulumisiaan. Ja mikä parasta, Tampereella voi vaivatta kävellä yöllä kotiin, eikä tarvitse miettiä yöbussien aikatauluja. 
 photo tre3_zps20878f3a.jpg Lauantaina pakattiin kassit täyteen herkkuja ja köröteltiin kosken rantaan brunssipiknikille juhlistamaan vähän lisää Suvin synttäreitä. Ruokaa oli vaikka kuinka ja säätiedotusten pelotteluista huolimatta arskakin paistoi. Alun perin suunniteltiin illalle vielä tanssilattian valloitusta, mutta väsymys pääsi iskemään ja lopulta päädyttiin leffailtaan kotisohvalla. En tosin omista sohvaa, joten kotisängyllä sitten.
  photo tre4_zps15ea6881.jpg Pienoinen kaaos me saatiin aikaiseksi pienessä kotikolossani. Kolme ihmistä ei selvästikään mahdu asumaan alle 25 neliön asunnossa. Vaikka on tuolla joskus majoittunut ainakin seitsemän tyyppiä viikonlopun aikana, silloin siellä vallitsi kyllä suuri kaaos. 
Blogimaailmassa on viime aikoina valitettu ja keskusteltu siitä, kuinka blogeissa esitellään vaan puhtaita kauniita koteja eikä ikinä sotkua ja epäjärjestystä. Että tässä olis nyt kaaosta niille, jotka ovat sitä kaivanneet :D
 photo tre2_zps6b943b11.jpg Haluaako joku oikeesti katella tällaisia kuvia? Mitäs mieltä ootte? :)

torstai 18. heinäkuuta 2013

Työpäivän asua + pieni DIY-prokkis

Tällaisessa rentoakin rennommassa asussa hilluin tänään töissä. Kaivoin tun raitaröyhelöhamosen pitkästä aikaa käyttöön ja se tuntui taas melkein kuin uudelta, vaikka taitaakin olla kolmen vuoden takaiselta Lontoon reissulta. Serkkuni Isan napsittua asukuvia huomasin, että tuo laukku (joka sekin alkaa olla armottoman vanha) on ihan kamalassa kunnossa! Saumat ovat jokapuolelta ihan kulahtaneet ja väriltään vaaleanruskeat. Todella edustavaa siis. Hetken mietin, kehtaako näitä kuvia edes julkaista - miksi haluaisin esitellä rähjäistä laukkuani? Kotiin päästyäni tajusin kuitenkin, että laukkuhan on aivan helposti fiksattavissa vähän edustavampaan kuntoon. Siispä toimikoon nämä asukuvat nyt tämän minimaalisen ja superiisin diy-prokkikseni ennen-kuvina.
 photo laukku8_zpsc92c751b.jpg College H&M | Hame Pins and Needles/Urban Outfitters | Kengät Converse | Laukku My Bag photo laukku2_zps0fa348fd.jpg  photo laukku6_zps830c613c.jpg Laukun tuunaamiseen tarvittiin ainoastaan permanenttitussi, jolla väritin ruskeat kohdat piiloon. Aivan läheltä katsottaessa siitä kyllä huomaa, että saumat ovat vähän riekaleina, mutta yleisilme ainakin parani huomattavasti. Jes, nyt kehtaa taas kulkea ihmisten ilmoilla!
 photo laukku1_zps6dddad81.jpg

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

I ♥ NY III

Tässä olis kuulkaa viimeinen osuus Nycin kuvia. Viimeisinä päivinä käytiin muun muassa American Museum of Natural Historyssa, käyskenneltiin päämäärättömästi Central Parkissa ja kuvailtiin yömaisemia Empire State Buildingista. Uskomatonta, että meidän reissusta on jo kolme kuukautta. Musta tuntuu ihan siltä kun vasta oltaisiin sieltä tultu takaisin. Ja silti on jo niin ikävä noita maisemia ja koko kaupungin fiilistä. Lähtisin takaisin minä päivänä tahansa. 
   photo nyc23_zpsb8553147.jpg  photo nyc34_zps10f69444.jpg  photo nyc33_zps405e9f7f.jpg  photo nyc16_zps003bc948.jpg  photo nyc17_zps388340f2.jpg  photo nyc24_zpsb80b7a94.jpg  photo nyc18_zpscd78871f.jpg  photo nyc19_zpsd32a0320.jpg  photo nyc20_zpsb16a7ed6.jpg  photo nyc21_zps4ca885be.jpg  photo nyc22_zps86251ca9.jpg